Pöyrisjärvi on yksi Suomen kahdestatoista erämaasta. Alue on pinta-alaltaan 1300 km² ja alueen pohjoisosa on erämaata parhaimmillaan. Vähän autiotupia, paljakkaa, tunturipuroja ja yksi lapinkylä. Pöyrisjärven harjut ja hiekkadyynit jäävät kävijän mieleen. Alueella on paljon soita ja tunturit ovat loivasti kumpuilevia. Itse Pöyrisjärvi on pinta-alaltaan 15 km² ja täten alueen keskipiste. Vuonna 1981 järjestetty vaellus oli PitVan ensimmäisiä vaelluksia. 35 vuotta myöhemmin järjestetään vaellus, jonka tavoitteena on myös kiertää Pöyrisjärvi.
Kopukka 1981
PitVan kesävaellus Pöyrisjärvelle 2016
Olimme 3-12.7.2016 niin ikään vaelluksella Pöyrisjärvellä. Mukana olivat Olli Tunkelo, Tuukka Retva, Valtteri Torsti, Ville Vuori sekä Joni Ärmänen.
Vaelluksen valmistelu aloitettin jo helmikuussa varaamalla lentoliput Kittilään. Silloin vaelluskohteemme ei ollut vielä lukittuna, sillä Kittilästä saattoi päästä bussilla minne päin Lappia tahansa. Lopulta päädyimme Pöyrisjärven erämaa-alueeseen.
Seuraava vaihe valmistelussa olikin jo varusteiden kunnostus ja ruokien osto. Olimme kaksi päivää ennen lähtöä pussittaneet ja jakaneet henkilökohtaisesti vaelluksen ruoat, ja lippukunnan tuliterä Hillebergin vaellustelttakin pääsisi aivan pian käyttöön. Toisen telttana oli Jonin Marmot. (Teltat kuvassa Maaterlompolon rannalla) Kaikki oli nyt valmista reissua varten.
Reittimme lähti Enontekiön kirkonkylästä Hetasta, kulki Näkkälän kylän kautta Pöyrisjärven pohjoispuolelle. Sieltä jatkoimme edelleen Kalkujärven vanhan lapinkylän läpi Tsuukisautsiin ja käännyimme mönkijäuria ja tunturin lakeja seuraillen kohti Vuontisjärven taajamaa, ja sieltä tietä pitkin takaisin Hettaan. Reitille pituutta suunniteltiin 140km, eli noin 17 kilometriä päivää kohden. Vaelluspäiviä kertyi kahdeksan.
Kun vaihtovaatteet ja muu vaelluksella tarpeeton oli jätetty tukikohtaamme Hetan majataloon säilöön, pääsimme matkaan. Heti metsään astuessa tajusimme saapuneemme hyttysten ja mäkäräisten valtakuntaan – vaellus oli alkanut! Edessä olisi kahdeksan vuorokautta todellisessa erämaassa, kaukana kaikesta.
Vaellus lähti käyntiin hiostavassa säässä, mutta jo toisena yönä Näkkäläjärvellä lämpötila laski 10 asteen alapuolelle ja alkoi sataa. Sää pysyi epävakaisena, sateisena, ja onneksemme tuulisena koko vaelluksen loppuun asti. Voimakas tuuli nimittäin siivosi paljakan hyttysistä ja mäkäräisistä, mutta sateiset säät olivat nostaneet vesistöjen pintoja niin, että suot olivat entisestään märempiä ja joetkin olivat paikallisten mukaan “kevättulvatasolla”.
Ylitykset ja suot eivät olleet mitenkään erikoinen asia vaelluksen aikana. Joen ylityksiä tuli yhteensä 7 kpl. Kaikki pienet purot, jotka olivat kartassa tulvivat eikä juuri mistään päässyt yli ottamatta kenkiä pois. Osa päivistä sijoittui lähes pelkästään soille ja niistä jokainen pääsi nauttimaan tarpeeksi.
Olimme yhteensä kolmella autiotuvalla koko vaelluksen aikana. Näkkälän välituvalla pidimme lounastauon toisena vaelluspäivänä. Kolmannen yön olimme Pöyrisjärven autiotuvalla, joka oli hyvässä kunnossa ja metsähallituksen ylläpitämä. Todelliseen autiotupaan, joka löytyi Tshuukisautsista, pääsimme viidenneksi yöksi. Paikka oli vuodelta 1960, ja se on poromiesten yleinen sateenpitopaikka. Tupaa ei huolla metsähallitus vaan jokainen on itsestään vastuussa. Tupa oli noin 300 metriä Norjan rajasta. Valtteri ja Olli kävivät illalla Norjan puolella iltakävelyllä, kun muut lepuuttivat jalkojaan. Muut yöt vietimme teltoissa, sopivimmassa paikassa mitä löysimme.
Viimeiset päivät vietimme tietä kävellen pienessä tihkusateessa. Viimeinen maastoyö oli Ylläs-Pallastunturin kansallispuistossa. Pyhäkeron huipulle lähtivät Valtteri ja Ville “Iltalenkille”, joka oli 30 km pitkä ja loppui kolmelta aamuyöstä.
Hettaan saavuttaessa puhdistimme rusketuksen suihkussa ja suuntasimme täyttämään vatsamme poroburgereilla. Aamulla nousimme aikaisin ylös söimme aamupalan etuajassa majatalossa. Matka Espooseen taittui bussilla Kittilään ja sieltä lennolla Helsinkiin.
Punaisella vuoden 1981 reitti. Yht. 75 km
Mustalla vuoden 2016 reitti. Yht. 140 km